
Meidän lempi aiheemme! Melkein kaikkia sänkymerkkejä myyneinä ja lukuisia myyntikoulutuksia läpikäyneinä avaamme teille nyt miksi meidän sänkymme ovat oikeasti äärimmäisen hyviä sänkyjä, ellei jopa parhaita.
Ensinnäkin Suomessa ja Pohjoismaissa myydään sänkyjä, vaikka kuinka monella eri tavalla. Jotkut keskittyvät nukkumisergonomiaan, joku puhuu luksuksesta, toiset tarjoavat lämpöön reagoivia vaahtoja ja toiset taas myyvät sänkyjään Avainlippu edellä.
Täällä Suomessa on totuttu isoihin alennusprosentteihin huonekalualalla. Näitä tekaistuja, jatkuvia alennusmyyntejä on alalla näkynyt jo niin pitkään, että se on vaikuttanut tuotekehitykseenkin jo kauan. Esimerkiksi parhaita sänkyjen komponentteja tarjoavat valmistajat eivät myy komponenttejaan suomalaisiin sänkyihin, koska niiden toimitusketju eikä tuotteiden laatu ole heidän arvomaailmansa tasoinen. Tämä on yksi syy siihen, miksi moni uuden sängyn hankkinut ihminen pettyykin tuotteeseen jo kahden käyttövuoden aikana.
Kun Suomalainen päättää hankkia uuden sängyn, suurin osa ihmisistä ajattelee haluavansa kovan sängyn. Nykyinen vuode on painunut kuopalle ja aamulla paikkoja särkee, sekä kehossa esiintyy erilaisia jumeja. Kun huonoksi muuttuneen sängyn jälkeen käydään hotellissa, mökillä tai nukahdetaan vaikkapa sohvalle, niin usein kova vuode tuntuu muutaman nukutun yön jälkeen hyvältä verrattuna omaan vanhaan sänkyynsä. Todellisuudessa liian kova sänky on yhtä huono, kun kuopalle painunut vanha sänky. Liian kovassa sängyssä ääreisverenkierto tukkeutuu ja selkäranka sekä niskaranka ei pääse luonnolliseen paineettomaan asentoon. Alkaa esiintymään puutumisia ja asennon vaihteluita, jolloin syvän unen määrä tippuu radikaalisti. Liian pehmeä sänky ei taas anna tarvittavaa tukea keholle, jolloin lihaksien jumeja ja erilaisia kipuja ilmenee jo muutaman tunnin levon aikana.
Minkälainen on sitten se oikean kovuinen patja tai sänky? Tähän on helppo vastaus. Aamulla kun herään, niin tunnen itseni terveeksi, levänneeksi ja virkeäksi, piste. Se on tarpeeksi tukeva, mutta ylellisen pehmeä. Hyvää sänkyä ei oikeasti myydä jousistonkovuudella, vaikka suurin osa sitä aina kyseleekin. Aidosti hyvän sängyn jousistossa käytetään useita erilaisia jousia, sekä useita joustinkerroksia. Jousiston lankavahvuuksien paksuudella ja vyöhykkeillä sekä jousien kappalemäärien perusteella myydyt 1000–3000 € sängyt ovat todellisuudessa eettisesti melko järkyttävää tavaraa eli juuri nämä markkinoiden perussängyt mitä suurimmalle osalle suomalaisiakin toimitetaan.
Me emme väitä, että meidän yrityksemme ammattilaiset olisivat ihmisiä kummempia tai mitään valkotakkisia tohtoreita, vaikka tuntevatkin koko sänkymarkkinan ja tietävät parhaasta nukkumisergonomiasta kaiken. Kyllä meidän käyttämien komponenttivalmistajien yli sadan hengen kehitysryhmän ammattitaito ja oma kokemus nukkumisergonomiaan on se, mikä on luonut maailman parhaan jousiston. Meidän sänkyjämme vastaavia tuotteita on kyllä myyty Suomessa jo vuodesta 1991 asti, eri brändillä, mutta aivan merkittävästi kalliimmalla, 5–10-kertaisella hinnalla. Vastaus kysymykseen: Oikean kovuinen sänky on meidän sänkymme. Jousistoissa käytetään monen eri joustinkerroksien kokonaisuuksia. Sisällä on kaikkein vahvimpia jousia ja laadukkaimpia pintajousistoja. Tyytyväisyystakuumme sekä pitkä tuotetakuu takaavat sen, että nämä sängyt säilyttävät tukevuutensa vuodesta toiseen, väsymättä tärkeimmässä tehtävässään. Sängyillämme on aina täysi tyytyväisyystakuu, eli mikäli ostamasi sänky onkin liian pehmeä tai liian kova, saat palauttaa tai vaihtaa sängyn veloituksetta. Mutta oikea sänky juuri sinulle löytyy varmasti meidän avullamme!
